Navigointi |
Käyttäjän Tiina Veräjänkorva blogiKiinteistöveron määrääminen vuodelle 2012 / Vihdin kunnanvaltuusto 14.11.2011Kirjoittanut Tiina Veräjänkorva 17. Marraskuu 2011 - 12:30Pitämäni ryhmäpuheenvuoro: Vihdin kunnan strategian päivittäminen, Vihdin kunnanvaltuusto 3.10.2011Kirjoittanut Tiina Veräjänkorva 5. Lokakuu 2011 - 6:35Tässä taas yksi ryhmäpuheenvuoro "arkistoon". Korjauspyyntö koskien velkamäärää/asukas korjattiin yksimielisesti. "Valtakunnallinen kuntarakenteen uusiminen, talouden jatkuva epävarmuus, ensi vuoden kunnallisvaalit ja uuden kunnanjohtajan etsiminen ovat kaikki toimintaamme voimakkaasti vaikuttavia tekijöitä. Vihreät näkevät strategian työkaluna, jota tulee päivittää ja muokata ja jonka tulee antaa hyödyllisiä välineitä kunnan toimintaan ja kehittämiseen myös ns. vaikeina aikoina. Katsaus perusturvakuntayhtymä Karviaisen toimintaan ja talouteen ajalta 1.1.-30.6.2011, Valtuusto 5.9.2011Kirjoittanut Tiina Veräjänkorva 3. Lokakuu 2011 - 6:22Ryhmäpuheenvuoron piti Heidi Sume-Hänninen Peruskuntayhtymä Karviaisen kolmas toimintavuosi on loppusuoralla. Nyt nähtävissä oleva 700 000 euron lisätarve kertoo edelleen talousarvion leikkausten ja todellisen tarpeen välisestä ristiriidasta. Siirtolapuutarhahankkeesta, Valtuusto 6.6.2011Kirjoittanut Tiina Veräjänkorva 3. Lokakuu 2011 - 6:18Ryhmäpuheenvuoro Helsingin kaupungin hakemus asemakaavan laatimiseksi tilalle Eerola RN:o Vihdissä, samoin kuin muissa kunnissa on kovin myöhään herätty ilmastonmuutokseen. Meillä on laadittu ohjelma muutosten hillitsemiseksi. Vähentämisuunnitelmista huolimatta maailman hiilidioksidipäästöt ovat nyt Henkilöstöraportti vuodelta 2010, Kunnanvaltuusto 6.6.2011Kirjoittanut Tiina Veräjänkorva 3. Lokakuu 2011 - 6:16Ryhmäpuheenvuoro Viime vuoden tiukka talousarvio tehtiin toteutumaa heikompien talousennusteiden valossa. Henkilöstöön kohdistuvat paineet ovat sijaiskieltoineen ja palkattomien vapaiden muodossa tuottaneet kunnalle säästöjä, mutta kolikolla on toinenkin puoli. Lyhyiden poissaolojen määrä on kasvanut ja sijaiskiellosta on tullut sääntö eikä poikkeus. Vaalien jälkeen katse eteenpäinKirjoittanut Tiina Veräjänkorva 21. Huhtikuu 2011 - 14:35Vaikka vihreät saivat suunnilleen saman määrän ääniä kuin viime eduskuntavaaleissa menetimme 5 paikkaa johtuen mm. äänestysprosentin kasvusta. Vuonna 2007 äänestysprosentti oli 2007 67,9 ja nyt 70,4. Vihreät eivät saaneet juurikaan uusia äänestäjiä ja vuotoa oli niin oikealle kuin vasemmalle. Nyt oppositiosta käsin tulee vaikuttamaan 10 vihreiden edustajaa, mikä tietää heille tiukkaa työpanosta. Toisaalta myös erilaista työrauhaa kun hallituspuolueena. Talousarvio ja -suunnitelma koettelee ympäristöä, Nuhakoa, apua tarvitsevia ja elinkeinopolitiikkaaKirjoittanut Tiina Veräjänkorva 19. Joulukuu 2010 - 14:01Oheinen teksti on lähetetty myös paikallislehtiin 16.12.2010. Kuten kunnanjohtaja viime viikolla valtuustoinfossa kertoi, virkamiehet ovat joutuneet tekemään talousarvion karsinnat reilussa viikossa! Kokoomuksen ja Keskustan 2,5 prosentin kasvutavoite jättää alleen ympäristön, homeongelmat, elinkeinopolitiikan ja heikommassa asemassa olevat vanhukset, sairaat jne. Vihreät olivat valmiita kunnanjohtajan ja talousjohtajan esittämään 19,75 tuloveroprosenttiin, tämä ehdotus sisälsi jo paljon merkittäviä menokarsintoja. Taloussuunnitelma vuosille 2011-2013, vuoden 2011 talousarvio, Valtuusto 13.12.2010Kirjoittanut Tiina Veräjänkorva 17. Joulukuu 2010 - 14:12Tässä tiedoksi ja "arkistoon" pitämäni ryhmäpuheenvuoro. Vihreät olivat valmiita kunnanjohtajan ja talousjohtajan esittämään 19,75 tuloveroprosenttiin, tämä ehdotus sisälsi jo paljon merkittäviä menokarsintoja. Jätimme myös eriävän mielipiteen Kokoomuksen ja Keskustan esityksestä viime valtustossa tehdystä päätöksestä karsia toimintakulujen kasvu 2,5 prosenttiin. Näkemyksemme mukaan näin raju karsinta on täysin epärealistinen suhteessa Vihdin useilta osin jo erittäin tiukalle vedettyyn henkilöstö- ja palvelurakenteeseen. Vihdin lukion kurssimäärä 2011, Valtuusto 13.12.2010Kirjoittanut Tiina Veräjänkorva 17. Joulukuu 2010 - 14:02Ohessa valtuustossa pitämäni ryhmäpuheenvuoro. Viimeisimpänä esimerkkinä vihtiläisestä poukkoilevasta tavasta tehdä poliittisia päätöksiä on lukion kokonaiskurssimäärän leikkaukseen liittyvä menettely, otetaan pois, ei anneta ja annetaan sittenkin takaisin. Tuloveroprosentti vuodelle 2011, Ryhmäpuheenvuoro 15.11.2010Kirjoittanut Tiina Veräjänkorva 18. Marraskuu 2010 - 20:07Kunnanvaltuusto 15.11.2011 Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2011 |