Navigointi








Lumiukot ilmastolain puolesta 2008

Jo neljättä kertaa järjestetyssä valtakunnallisessa lumiukkotempauksella haluttiin taas muistuttaa, että ilmastonmuutoksen torjunnalla on kiire. Tänä vuonna lumiukot ja -akat saapuivat eri puolille Suomea kertomaan, että ilmastonmuutoksen torjumiseksi tarvitaan pikaisesti sitovia toimia. Vihdissä lumiukot kokoontuivat Nummelaan Pisteen liikenneympyrän tienoille.
Tämän vuoden lumiukkotempauksessa ei aiempien vuosien tapaan ollut mahdollista tehdä lumesta ukkoja, mutta monet ilmastonmuutoksesta huolestuneet vihtiläiset osallistuivat Polttava kysymys -kampanjan aloitukseen allekirjoittamalla kortin, jolla vaaditaan kansanedustajilta päästövähennyslakia.

Vihdissä polttava kysymys -kampanjan aloitukselle tukensa antoivat Vihdin luonto, Vihdin Vihreät, vihdin nuorisovaltuusto ja lähes sata yksittäistä ihmistä.

MIKÄ POLTTAVA KYSYMYS?

Suomen Maan ystävien koordinoimassa Polttava Kysymys -kampanjassa, kerätään kansalaisilta allekirjoituksia kansanedustajille lähetettäviin postikortteihin, joissa vaaditaan lakia vuosittaisista kasvihuonekaasupäästövähennyksistä. Kampanjasta voi kuulla ja lukea lisää osoitteessa www.polttavakysymys.fi.

Kampanja käynnistyy Suomen lisäksi 16 euroopan maassa helmikuun aikana. Isossa-Britanniassa Big Ask nimellä kulkenut päästövähennyslaki -kampanjassa kortteja kerättiin yli 130 000, ja nyt maahan on tekeillä maailman kunnianhimoisin päästövähennyslaki!

MITEN VIELÄ VOI OSALLISTUA?
www.polttavakysymys.fi -sivuilta voi lukea lisää miten kampanjaa voi tukea. Valtakunnallisessa Kampanjassa on mukana on tieteen edustajia, järjestöjä sekä yksityisiä ihmisiä ja toimintaa on luvassa vuoden mittaan. Vihdin luonto, Vihdin Vihreät ja nuorisovaltuusto miettivät uutta paikallista korttienkeräystempausta ja toivottavat KAIKKI tahot ja henkilöt osallistumaan kampanjaan!

KUKA TIETÄÄ?

Paikallinen yhteyshenkilö: Marianne Mäkinen 0400-867 628, info@vihdinvihreat.fi
Valtakunnallinen yhteyshenkilö: ilmastokampanjavastaava Meri Pukarinen, 050 329 3479, meri.pukarinen@maanystavat.fi

ilmasto.org - laajin suomenkielinen ilmastotiedon lähde verkossa http://www.ilmasto.org

 
Tiedote lehdille 19.2.2008
 
 

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään salaisena eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Web page addresses and e-mail addresses turn into links automatically.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti

Lisätietoa muotoiluasetuksista

© 2009 Vihdin Vihreät ry          Yhteydenotot: info (at) vihdinvihreat.fi