Navigointi








Uusien vihtiläisten tilaisuus 26.4.

Vihdin kunnan kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen uusille vihtiläisille järjestämä tutustumispäivä Nummelan lukion tiloissa oli mukava tapahtuma. Ensimmäistä kertaa järjestetty tilaisuus keräsi kiinnostuneita paikalle aurinkoisesta ja lämpimästä päivästä huolimatta. Toki enemmänkin olisi mukaan  mahtunut!

Vihdin Vihreät olvat mukana tapahtumassa yhteisellä pöydällä Vihdin luonnon sekä Vihdin ekokylän kanssa. Paikan päällä oli mahdollista tutustua myös monen muun yhdistyksen toimintaan, josta erityistä kiinnostusta näytti herättävän omakotitalo yhdistys.

Tilaisuudessa oli myös ohjelmaa kuten jonglööri-temppuja 12-vuotiaan sirkustaiteilija Samir Lahtisen esittämänä, vihtiläisrunoja Hanna Jokelan lausumana ja maistuvia teatterimakupaloja Vihdin teatterilaisten esittämänä. Kunnanjohtaja Petri Härkönen piti kepeämielisen tervetuliaispuheen, jossa maalailtiin kuvaa kasvavasta ja vaurastuvasta Vihdistä.

Härkönen mainitsi elinkeinoelämän hankkeet ja sen, että lehtien kirjoitteluun ei kannata uskoa. Toisaalta hän ei itsekään hankkeista juurikaan halunnut puhua, mutta vakuutti, että kunta on avoin tällaisissa asioissa. Valitettavasti itselläni sanalla avoin on hyvin toisenlainen merkitys kuin mitä Vihdissä hankkeiden suunnittelussa on tuntunut ainakin viime aikoina olevan.

Kaksi asiaa, jotka kunnanjohtaja puheessaan mainitsi, jäi erityisesti mieleen. Kuulostaa sydäntä lämmittävältä, että hän pitää junaradan saamista Vihtiin erityisen tärkeänä asiana.Uskon, että moni muukin seuraa mielenkiinnolla kuinka hän "lobbaa ja vie hanketta voimakkaasti eteenpäin". Toivotaan, että jo pian pääsemme vähentämään Vihdin päästötaakkaa siirtymällä raideliikenteen käyttäjiksi.

Härkösen sanoja "kunta on kansalaista varten" toivoisin jokaisen tarkastelemaan konkreettisella tasolla. Mitä kansalainen, sinä tai minä, erityisesti tarvitsemme. Itselleni tärkeitä ovat puhdas ruoka ja vesi, monimuotoinen ja elinvomainen luontoympäristö, laadukas ja kohtuuhintainen terveydenhuolto ja kunnioittava ja yksilön omia ominaisuuksia tukeva oppimisynmpäristö jälkikasvulle. 

Vihti on hieno paikka, mutta täällä täällä asumisessa on myös ongelmia. Henkilökohtaisesti toivoisin kunnalta erityisesti panostusta puhtaaseen, ei kloorattuun juomaveteen. Esimerkiksi siitä ei uusien vihtiläisten tilaisuudessa mainittu muuta kuin juontajana toimineen Raine Jakan lausumassa sutkautuksessa, että "Vihti on viisas, olut voimakas ja vedessä on bakteereja".  

Vaikka tilaisuus ylipäätään muistutti paljon kirkonkylän yhteiskoululla pidettäviä RyTärskyjä, on tämän kaltaisille tilaisuuksille varmasti tarvetta. Ensi vuonna siis uudestaan!


Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään salaisena eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Web page addresses and e-mail addresses turn into links automatically.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti

Lisätietoa muotoiluasetuksista

© 2009 Vihdin Vihreät ry          Yhteydenotot: info (at) vihdinvihreat.fi