Navigointi








Pyöräilemään kattavan kevyen liikenteen reitistön puolesta 18.5.

Tiedote 13.5.2008

Ensi sunnuntaina Vihdissä järjestetään kaikille kuntalaisille tarkoitettu pyöräretki. Retken sanomana on, että myös Vihtiin tarvitaan kattava kevyen liikenteen reitistö. Pyöräilijät ja jalankulkijat ovat niin suuri ryhmä, että meidät pitää huomioida yhdyskuntasuunnittelussa nykyistä paremmin. Mukaan haastetaan yksityiset ihmiset, valtuuston poliittiset ryhmät, nuorisovaltuusto sekä Vihtiläiset järjestöt.

Vihdin Vihreiden järjestämällä retkellä pyöräillään tieosuuksilla, joista monilla pyöräilijät on unohdettu. Pyöräily on kuitenkin varteenotettava liikkumismuoto. Sen hyötyihin kuuluvat muun muuassa liikunnan tuomat monipuoliset terveysvaikutukset ja melun sekä päästöjen väheneminen. On kohtuutonta, että ympäristö suunnitellaan autoilun ehdoilla ja autoilua varten. Kaikki eivät voi tai halua liikkua autolla. Kunnan on tuettava myös muita liikkumismuotoja.

Vihdin pyörätiet ovat huonokuntoisia ja monilla tieosuuksilla niitä ei ole ollenkaan. Kunnan tulee panostaa autoteiden lisäksi myös kevyen liikenteen väylien parantamiseen ja lisäämiseen. Suurin este tälle on poliittisen tahdon puute. Käyttäjiä kuten kävelijöitä ja pyöräilijöitä on kuitenkin suuri joukko vauvasta vaariin. Turvallinen ja kattava kevyen liikenteen reitistö on mahdollista suunnitella ja toteuttaa, jos kuntalaiset sitä vaativat.

Pyöräretki lähtee liikkeelle kello 10:00 Tervalammen koululta. Sieltä suuntamme kohti Ojakkalan koulua, josta jatkamme matkaa kello 11:00. Pyöräilemme kohti Nummelan toria, jossa nautimme omat eväät tai  jäätelöt ja keskustelemme ajankohtaisista asioista kello 13:00 asti. Välipalan jälkeen käännämme pyörämme kohti Huhmaria ja päädymme Huhmarnummen koululle kello 14:00, jolloin on mahdollista keskustella Ideaparkkiin liittyvistä näkökulmista. Olemme takaisin Tervalammen koululla kello 14:30. Pyöräretken aikana on mahdollista osallistua myös Polttava kysymys –kampanjaan allekirjoittamalla haluamalleen kansanedustajalle kortin ilmastolain toteuttamiseksi Suomessa.

Mukaan retkelle voit tulla mistä kohdasta vaan ja osallistua voi myös vain osalle reittiä. Pyöräretki soveltuu kaikille. Nyt kaikki ihastelemaan luontoa ja piristymään pyöräilyn parissa.


Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään salaisena eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Web page addresses and e-mail addresses turn into links automatically.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti

Lisätietoa muotoiluasetuksista

© 2009 Vihdin Vihreät ry          Yhteydenotot: info (at) vihdinvihreat.fi