Navigointi








#9 Sume-Hänninen Heidi

#9 Sume-Hänninen Heidi

luokanopettaja

Olen 46-vuotias naimisissa oleva kahden kouluikäisen lapsen äiti ja luokanopettaja Tervalammelta. Olemme asuneet parisenkymmentä vuotta Nuuksion kupeessa. Mieli rauhoittuu metsässä samoillen ja sieniä keräillen. Musiikki on tärkeä harrastukseni. Tällä hetkellä kuulun vihtiläiseen runo- ja musiikkiohjelmaryhmä Sananjalkaan.

Olen lähdössä kunnallispolitiikkaan avoimin mielin. Mielestäni Vihreiden merkitys politiikassa kunnan tasolla on esittää rakentavia, vaihtoehtoisia näkemyksiä päätöksenteossa ja toimia valppaasti ympäristöasioissa. Tärkeitä arvojani niin yksityis- kuin työelämässäkin ovat sosiaalinen oikeudenmukaisuus, yhteisöllisyys ja kestävä kehitys.

Minusta on merkityksellistä kantaa vastuuta lasten ja nuorten elämästä. Ensiarvoista on ongelmien ennaltaehkäisy ja varhainen auttaminen. Tällä hetkellä päiväkodin ja koulun henkilökunnalla on mielestäni varsin hyvä kyky tunnistaa lapsen ongelmia. Pelkkä tunnistaminen ei kuitenkaan yksin riitä. Nykyisiä verovaroja pitäisi suunnata enemmän lasten, nuorten ja perheiden ohjaamiseen ja tukemiseen. Onneksi viime vuosien aikana koulujen oppilashuoltoryhmät ovat alkaneet toimia Vihdissä aktiivisemmin. Hyvinä asioina näen myös kerhotuntien paluun koulun arkeen sekä monissa paikoissa alkaneet iltapäiväkerhot.

Vihdissä on tarjolla runsaasti lapsille suunnattua harrastustoimintaa. Esimerkiksi monessa urheiluseurassa tehdään arvokasta kasvatustyötä vapaaehtoistyönä. Tällaiselle työlle tulisi taata jatkuvuus mm. kohtuullisilla tilavuokrilla.

Muita tärkeinä pitämiäni asioita:

  • Hyvin hoidetut peruspalvelut – tehokasta ongelmia ennaltaehkäisevää työtä
  • Kunnan hankinnat kestävän kehityksen periaatteiden mukaisiksi
  • Joukkoliikenne toimivaksi ja houkuttelevaksi

« Takaisin


© 2009 Vihdin Vihreät ry          Yhteydenotot: info (at) vihdinvihreat.fi