Navigointi |
Valtuustoaloite kymppiluokan perustamiseksi
Kirjoittanut Heidi Sume-Hänninen 21. Maaliskuu 2010 - 11:35
Tein seuraavan valtuustoaloitteen maaliskuun kokouksessa. Allekirjoittajina olivat Lukkalan ja Veräjänkorvan lisäksi 15 muuta valtuutettua yli puoluerajojen. Peruskoulunsa päättävät nuoret, erityisesti koulupudokkaat ja ammatillisen koulutuksen ulkopuolelle jääneet, tarvitsevat tukea syrjäytymisen estämiseksi. Ennaltaehkäisemällä koulunuorten syrjäytymistä on mahdollista saavuttaa huomattavat säästöt tulevina vuosina. Elinkeinoelämän keskusliiton julkaiseman tutkimuksen (12/2009) mukaan yksi syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle miljoona euroa. Moni vihtiläinen tavallinen nuori joutuu valitsemaan koulutuslinja, joka ei häntä kiinnosta tai ei vastaa hänen kykyjä eikä toiveita. Yksi lisäopetusvuosi, kymppiluokka auttaisi nuorta parantamaan päästötodistuksen keskiarvoa. Näin nuori voisi hakeutua alalle, jonka kokee mielekkääksi. Vihdissä 15.3.2010 Kymppiluokka-aloitteen perustelu Seija Ollikaisen lisensiaattitutkimus – En ole syrjäytynyt – olen nuori! – osoittaa, että peruskoulun jälkeisellä lisäopetusvuodella, kymppiluokalla voi olla ratkaiseva merkitys nuoren kehittymiselle. Nuoruusiän kriisin vaikutus varsinkin poikien koulumenestykseen yläasteella on ilmeinen. Tällä hetkellä koulutuksen keskeyttäneistä enemmistö on poikia. Myös pitkäaikaisen toimeentulon tarve on nuorille miehillä yleisempää. Nuoruusiän psyykkisen kehityskriisin myönteinen ratkeaminen lisäopetusvuoden aikana vaikutti tutkimuksen mukaan opiskelumotivaatioon ja koulumenestykseen olennaisesti. Puolella tutkituista oppilaista kaikkien aineiden keskiarvo todistuksessa nousi vähintään 0,5 numeroa. Lähes kaikki nuoret löysivät jatkokoulutuspaikan ja yli puolet valmistui viiden seurantavuoden aikana. Lukioon hakeutui joka kymmenes lisäopetukseen osallistuneista. Ammatillisen koulutuksen suorittaneet työllistyivät erittäin hyvin valmistumisensa jälkeen. Kymppiluokka eli perusopetuksen lisäopetus on tarkoitettu peruskoulunsa päättäneille nuorille, jotka eivät ole saaneet opiskelupaikkaa tai jotka tarvitsevat lisäaikaa tulevaisuutensa suunnitteluun. Karkkilassa ja Kirkkonummen Veikkolassa ei tällä hetkellä myöskään ole kymppiluokkaa, joten tarpeen mukaan Vihdin lisäopetusluokka voisi tarjota mahdollisuuden myös näiden kuntien nuorille. Uusi nuorisolaki astuu voimaan 1.7.2010. Uusi laki velvoittaa selkeitä velvoitteita kunnille. Lain myötä paikallisten viranomaisten tulee tehdä monialaista yhteistyötä. Tavoitteena on parantaa nuorten mahdollisuuksia saada tarvitsemansa julkiset palvelut. Samalla tehostetaan nuorille tarjottavaa varhaista tukea mm. koulutukseen ja työelämään pääsyn edistämiseksi. |
Kirjoita uusi kommentti