Joulun ja uudenvuoden pyhät menivät ja arki koittaa. Kukin vietti nämä juhlat omalla tavallaan, kuka perheensä kanssa kotosalla, kuka
sukulaisia tavaten, kuka matkustamalla ulkomaille ja niin edelleen.
Itselleni oli tärkeää erityisesti perheeni kanssa yhdessä vietetty
aika.
Useimmille joulunalus tietää stressiä, kun mietityttää, miten ehtii
siivota, hankkia lahjat ja hankkia ja valmistaa ruuat kaikkine muine
jouluun kuuluvine kuvioineen. Mutta on toisenlaistakin huolta ja se on köyhyys.
Seurakunnissa joulun alla käynnistettiin hankkeita, joissa hyvin
toimeentulevat pystyivät ilahduttamaan lapsia, joiden vanhemmilla ei
ole varaa joululahjoihin. Samoin järjestöt jakoivat ruokalahjakortteja vähävaraisille lapsiperheille. Siinä konkreettisia esimerkkejä yhteiskuntamme eriarvoisuudesta. Lapsiperheköyhyys on lisääntynyt muun muassa siksi, että perhe-etuuksia on lamavuosina leikattu ja niiden ostoarvo on heikentynyt.
Helsingin Diakonissalaitoksen lapsi- ja perhetyön palvelualueen
johtaja Tuija Åstedt kirjoitti Helsingin Sanomissa 2.1.2011
lapsiperheiden ahdingosta ja huostaanotoista (Vieraskynä-palsta).
Huostaanottojen määrä on kasvanut ja kirjoittaja toi ansiokkaasti
esille yhteiskuntamme ilmiöitä, jotka edesauttavat lastensuojelutapauksien syntyyn.
Köyhyys ei välttämättä johda lastensuojeluun, mutta voi sitä
edesauttaa. Yhtä lailla työelämän raadollisuus koventuvine
vaatimuksineen ja tähän liittyvä vanhempien liiallinen itsekeskeisyys
omistautua pelkästään työlle voivat edesauttaa huostaanottotapausten
syntyyn, kuten kirjoittaja kuvaa.
Ovatko yhteiskuntamme päätöksenteko ja asenteet olleet
lapsiperhekielteistä? Onko Suomi hyvinvointivaltio? Omat vastaukseni
ovat kyllä ja ei, mutta toivon, että suunta muuttuu niin, että
vastauksiksi voi antaa selkeästi ei ja kyllä. Mitä pikemmin sen parempi.
Kirjoita uusi kommentti