Navigointi |
Vaalien jälkeen katse eteenpäin
Kirjoittanut Tiina Veräjänkorva 21. Huhtikuu 2011 - 14:35
Vaikka vihreät saivat suunnilleen saman määrän ääniä kuin viime eduskuntavaaleissa menetimme 5 paikkaa johtuen mm. äänestysprosentin kasvusta. Vuonna 2007 äänestysprosentti oli 2007 67,9 ja nyt 70,4. Vihreät eivät saaneet juurikaan uusia äänestäjiä ja vuotoa oli niin oikealle kuin vasemmalle. Nyt oppositiosta käsin tulee vaikuttamaan 10 vihreiden edustajaa, mikä tietää heille tiukkaa työpanosta. Toisaalta myös erilaista työrauhaa kun hallituspuolueena. Vihreiden ajamat arvot kuten ympäristökysymykset, avoimuus ja suvaitsevaisuus eivät näissä vaaleissa saaneet kannatusta vaan takkiin tuli ja persuulleen meni. Luin juuri mainiota Vihreää lankaa 21.4., jonka analyyttinen, itsekriittinen ja kuitenkin optimistinen sisältö ilahdutti. Uskon, että kaikki ovat hiukan hämmentyneitä vaalien tuloksista, mutta eteenpäin pitää mennä ja puolueen johdossa tuntuu olevan hyvä itsetarkastelun henki. Syitä ja seurauksia pohditaan laajasti ja niistä onkin esitetty jo monta hyvää analyysiä (ks. myös Selviytymisopas vaalien jälkeisessä Suomessa Todella hienoa on jo yli 1500 uuden jäsenen liittyminen sitten vaalituloksien (ks. Jäsenmäärän seuranta | Vihreät - De Gröna Itse edustan taiteilijana ja taiteilijoiden kouluttajana sitä ryhmää, joka Halla-Ahon vuosien takaisessa blogissa heitetään vuotavasta aluksesta turhimpana painolastina ensimmäisenä veteen. Uskon kyllä, että pelastusrenkaita löytyy. |
Kirjoita uusi kommentti