Navigointi








Vihdin kunnan strategian päivittäminen, Vihdin kunnanvaltuusto 3.10.2011

Tässä taas yksi ryhmäpuheenvuoro "arkistoon". Korjauspyyntö koskien velkamäärää/asukas korjattiin yksimielisesti.

"Valtakunnallinen kuntarakenteen uusiminen, talouden jatkuva epävarmuus, ensi vuoden kunnallisvaalit ja uuden kunnanjohtajan etsiminen ovat kaikki toimintaamme voimakkaasti vaikuttavia tekijöitä. Vihreät näkevät strategian työkaluna, jota tulee päivittää ja muokata ja jonka tulee antaa hyödyllisiä välineitä kunnan toimintaan ja kehittämiseen myös ns. vaikeina aikoina.

Vihdin kunnan strategia on selkiintynyt, mutta se vaikuttaa silti keskeneräiselle. Tekstissä on epätasaisuutta ja joitakin sisällöllisiä virheitä sekä visuaalinen ilme hiukan sekavaa. Myös sivumerot olisi toivottavaa saada lopulliseen versioon. Lopussa olevat taulukot ovat selkeät, mutta sisällöltään epätaiset ja paikoin ristiriidassa itse tekstin kanssa.

Seuraavassa muutamia huomioita ja hiukan peilausta todellisuuteen:

- Kunnanjohtajan katsauksessaan mainitsemat tarkastelukulmat asiakasnäkökulma, palvelut ja prosessit, henkilöstö ja talous nähdään kokonaisvaltaisen ajattelun kannalta perusteltuina. On myös nähtävä, että muutkin kunnan strategiat kuten kunnan ilmastostrategia on integroitava näihin kaikkiin alueisiin. Vihdin kunta on asettanut kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistavoitteeksi ainakin 20 % vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä. Tämä olisi huomioitava aikailematta kaikilla kunnan toimintasektoreilla ja päätöksenteossa.

- Visioelementeissä metropolialueen kohdalla mainitaan tehokkaat liikenneyhteydet ja palveleva liikennejärjestelmä. Ei ole kuntalaisten näkökulmasta kovinkaan vakuuttavaa lukea paikallislehdistä jatkuvista bussiyhteyksien vähentämisistä. Tarvitsemme pikaisesti toimivaa joukko-liikennejärjetelmää ja näemme, että HSL on siihen paras kuntarajat ylittävä järjestelmä.

- Vihdin kunnan talousnäkymät -luvun kolme ensimmäistä kappaletta tulisi jo päivittää. Vihdin kunnan talousnäkymissä puhutaan kansainvälisen talouden olevan toipumassa lamasta. Nykyinen tilanne on kuitenkin erittäin epävarma ja puhutaan jopa uudesta taantumasta. Kolme ensimmäistä kappaletta voisi muokata esim. Kansainvälinen talous on vasta toipumassa edellisestä lamasta kun talouden ennusteet näyttävät erittäin epävarmoilta. Näihin maailmanlaajuisiin varsin lyhyellä aikavälillä muuttuviin taloustilanteen heilahteluihin tulee varautua.

- Kunnan tulee toimia siten, että se lunastaa lupauksen yritysystävällisestä kunnasta. Tähän tarvitaan asiantuntemusta, osaamista, markkinointia ja aktiivisia toimenpiteitä yritysten saamiseksi Vihtiin. Visuaalisesti yhtenäinen markkinointiviestintä on hyvä asia , mutta siitä tulee pitää myös huolta. Esimerkiksi jo kuukausitolkulla Porintien varressa tuulessa lepattaneet haalistuneet yritystonttimainokset eivät tue kunnan tavoitteita.

- Turvallinen ja vetovoimainen elinympäristö -luvun viimeisessä kappaleessa näkisimme, että järvien nimien mainitsemisen sijasta tulisi käyttää pelkästään yleisesti järvien puhdistamista. Nyt tekstissä mainitaan vaan Hiidenvesi ja taulukossa puhutaan Enäjärvestä ja Hiidenvedestä. (Lause olisi: Järvien puhdistaminen on keskeistä sekä kuntalaisten virkistäytymisen että vesistön ekosysteemin kannalta.)

- Henkilöstön osalta kunnan tavoite toimia hyvänä työnantajana vaatii panostusta. Jatkuvat sijaiskiellot eivät tätä tue. Strategiassa mainittu osaamisen vahvistaminen maksaa varmaan myönteisinä tuloksina takaisin.

- Vuosikatteeseen sopeutettu investointitaso –kappaleessa mainitaan, että lainamäärän tulee olla alle 2665 euroa / asukas. Kuitenkin taulukossa lainamääräksi on merkitty alle 2500 euroa / asukas. Tämän toivoisimme korjattavan yhdemukaiseksi.

- Kulttuurin ja kunnan kulttuuripoliittiset linjaukset jäävät mainintaan monipuolinen kulttuuritoiminta Visioelementit-kohdassa. Kulttuurilla on kuitenkin suuri merkitys positiiviseen kuntaimagoon ja kuntalaisten hyvinvointiin. Tähän puutuimme jo startegiakäsittelyssä 2009. Näkisimme, että Vihdin kannattaa olla kulttuuriystävällinen kunta ja tämä voisi näkyä yhtenä kappaleena tekstissä.

On ikävää esimerkiksi lukea valtakunnan päälehden kulttuurisivuilta, että Anssi Anssi Kelan tarjoama ilmaiskonsertti kaatui kunnan järjettömiin vuokriin. Tällainen toiminta vetää mattoa sen positiivisen työn alta mitä yksittäiset yrittäjät, taiteilijat, urheilijat, eri yhteisöt ja toimijat ovat Vihdin eteen tehneet. Kelan Nummela-kappale on ollut positiivista pr- työtä Vihdille ja tässäkö kiitos.

Nyt strategiassa mainitaan, että Vihdin tavoitteena on pysyä itsenäisenä kuntana, mutta meidän on kuitenkin jo strategiatasolla varauduttava muihinkin vaihtoehtoihin. Vihti ei voi elää lasikuvussa kun muu maailma ympärillä muuttuu.

Vihdin kunnan strategian päivitys auttaa asioiden pitkäjänteistä, tavoitteellista ja kokonaisvaltaista kehittämistä. Strategia on kuitenkin edelleen luonnosmainen, vaatien tarkennuksia, kielihuoltoa ja korjauksia. Mitä selkeämpi strategia, sen parempi työväline.

Vihreiden valtuustoryhmä ehdottaa, että strategian päivityksessä huomioidaan asiavirheet ja otetaan tarkempaan käsittelyyn uuden valtuustokauden alussa alkuvuonna 2013."

Vihreiden valtuustoryhmä


Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään salaisena eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Web page addresses and e-mail addresses turn into links automatically.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti

Lisätietoa muotoiluasetuksista

© 2009 Vihdin Vihreät ry          Yhteydenotot: info (at) vihdinvihreat.fi